Jó 32

¹ Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.

² Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,

³ ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.

⁴ Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.

⁵ Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.

⁶ Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: — Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.

⁸ Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.

⁹ Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.

¹⁰ Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.

¹¹ Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.

¹² Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.

¹⁴ Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.

¹⁵ Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.

¹⁶ Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?

¹⁷ Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.

¹⁸ Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,

¹⁹ olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.

²⁰ Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.

²¹ En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,

²² en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.