Connect with us

Bíblia PR

Números 18

2 Salli silti myös isäsi sukuun kuuluvien leeviläisten heimoveljiesi tulla mukaasi avustamaan niissä tehtävissä, joita sinulla ja pojillasi on liitonarkkua suojaavan teltan edustalla.

3 Leeviläisten tulee auttaa sinua teltassa suoritettavissa toimissa. Pyhien esineiden ja alttarin lähelle he eivät kuitenkaan saa tulla, sillä jos he sen tekevät, he kuolevat ja te kuolette heidän kanssaan.

4 Heidän tulee sinun alaisinasi avustaa pyhäkköteltassa suoritettavissa toimissa, mutta kukaan ulkopuolinen ei saa tulla teidän lähellenne,

5 kun te hoidatte tehtäviänne pyhäkössä tai alttarin ääressä. Kun näin teette, minun vihani ei enää kohtaa israelilaisia.

9 Erityisen pyhistä lahjoista kuuluu sinulle kaikki, mitä ei polteta alttarilla. Tämä osa israelilaisten tuomista uhrilahjoista, ruokauhreista, syntiuhreista ja hyvitysuhreista, joita he tuovat syntiensä sovitukseksi, on erityisen pyhää. Se kuuluu sinulle ja pojillesi.

10 Nämä lahjat on syötävä erityisen pyhässä paikassa, ja vain sukunne miespuoliset jäsenet saavat syödä niitä. Pitäkää ne pyhinä.

11 Tämän lisäksi sinulle kuuluvat israelilaisten tuomista pyhistä lahjoista kaikki Herralle omistetut tarjousuhrit. Minä annan ne sinulle ja sinun pojillesi ja tyttärillesi. Tämä säädös on voimassa ikuisesti. Jokainen sinun sukusi jäsen, joka on puhdas, saa syödä niitä.

13 Kaikki lahjat, joita he uutissadostaan tuovat Herralle, kuuluvat sinulle. Jokainen sukusi jäsen, joka on puhdas, saa syödä niitä.

14 Kaikki, mikä on Israelissa julistettu Herralle kuuluvaksi, on sinun.

15 Myös jokainen ihmisen tai karjaeläimen esikoinen, joka israelilaisten on tuotava Herralle, kuuluu sinulle. Sinun on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että ihmisten ja epäpuhtaiden eläinten esikoiset lunastetaan takaisin.

16 Kun esikoiset ovat vähintään kuukauden ikäisiä, ne voidaan lunastaa viiden sekelin arviosummasta laskettuna pyhäkkösekelin painon mukaan, jolloin yksi sekeli on kaksikymmentä geraa.

17 Sitä vastoin naudan, lampaan tai vuohen esikoisia älä anna lunastaa, sillä ne ovat pyhiä. Vihmo niiden veri alttarille ja polta niiden rasva tuoksuvana tuliuhrina, joka on Herralle mieluisa.

18 Niiden lihat sen sijaan kuuluvat sinulle, myös tarjousuhrina Herralle omistettu rintakappale ja oikea reisi.

21 Leevin jälkeläisille minä annan perintöosaksi kaikki kymmenykset. Se on korvaus siitä työstä, jonka he tekevät pyhäkköteltassa.

22 Muut israelilaiset eivät tästedes saa tulla pyhäkköteltan lähelle. Jos he sen tekevät, he syyllistyvät syntiin ja kuolevat.

23 Pyhäkköteltassa saavat vain leeviläiset suorittaa palvelutoimia, ja heidän on kannettava vastuu tässä työssä sattuvista rikkomuksista. Tätä säädöstä teidän on noudatettava aina, sukupolvesta toiseen. Mutta leeviläiset eivät saa omistaa maata,

25 Herra sanoi Moosekselle:

27 Se katsotaan uhrilahjaksi teiltä itseltänne. Se vastaa suoraan puimatantereelta tuotua viljaa ja viinisammiosta saatua ensiuhria.

28 Näin te annatte Herralle uhrilahjan niistä kymmenyksistä, joita otatte vastaan israelilaisilta. Tuokaa tämä Herralle kuuluva uhrilahja pappi Aaronille.

29 Myös kaikista saamistanne lahjoista teidän on erotettava Herraa varten parhaat osat; ne teidän on pyhitettävä hänelle.

30 Sano leeviläisille vielä: Kun olette antaneet teille tuoduista uhrilahjoista parhaan osan, katsotaan loput teille kuuluvaksi osuudeksi. Se vastaa vilja- tai viinisadosta kymmenysten antamisen jälkeen jäljelle jäävää osaa.

31 Te ja teidän perheenne voitte syödä niitä missä tahansa, sillä ne ovat teidän palkkanne pyhäkköteltassa tehdystä työstä.

Continuar Lendo

You must be logged in to post a comment Login

Leave a Reply