Connect with us

Bíblia PR

Gênesis 29

1 Sitten Jaakob lähti matkaan kohti idän kansojen maita.

2 Saapuessaan sinne hän huomasi kaivon ja kolme lammaslaumaa makailemassa sen äärellä, sillä siitä kaivosta juotettiin karjalaumoja. Kaivon suul- la oli iso kivi,

3 ja vasta kun kaikki paimenet olivat kokoontuneet sinne laumoineen, kivi vieritet- tiin kaivon suulta ja lampaat ja vuohet juotettiin. Sitten kivi pantiin taas paikoilleen kaivon suulle.

9 Jaakobin vielä puhuessa heidän kanssaan Raakel toi sinne isänsä lammaslauman; sen paimentaminen oli näet hänen tehtävänsä.

10 Kun Jaakob näki Raakelin, enonsa Labanin tyttären, ja hänen lampaansa, hän astui esiin, vieritti kiven kaivon suulta ja juotti lampaat.

11 Sitten Jaakob suuteli Raakelia ja puhkesi itkuun.

12 Hän kertoi Raakelille olevansa hänen isänsä sukua, Rebekan poika, ja Raakel juoksi kertomaan isälleen.

13 Kun Laban sai kuulla sisarenpoikansa tulosta, hän riensi Jaakobia vastaan, syleili ja suuteli häntä ja vei hänet kotiinsa. Jaakob kertoi Labanille kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut,

16 Labanilla oli kaksi tytärtä; vanhemman nimi oli Lea ja nuoremman Raakel.

17 Lealla oli lempeät silmät, mutta Raakel oli kaunis vartaloltaan ja kasvoiltaan.

20 Niin Jaakob palveli seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne vuodet tuntuivat hänestä vain muutamalta päivältä, koska hän rakasti Raakelia.

22 Laban kutsui silloin koolle paikkakunnan kaikki asukkaat ja järjesti hääpidot.

23 Mutta illan tultua hän haki tyttärensä Lean ja vei hänet Jaakobin luo, ja Jaakob yhtyi häneen.

24 Laban antoi orjattarensa Silpan tyttärelleen Lealle orjattareksi.

28 Jaakob suostui siihen ja vietti hääviikon loppuun Lean kanssa. Sen jälkeen Laban antoi myös tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi

29 ja antoi orjattarensa Bilhan tyttärelleen orjattareksi.

30 Jaakob yhtyi myös Raakeliin, ja Raakel oli hänelle rakkaampi kuin Lea. Näin Jaakob palveli Labanin luona vielä toiset seitsemän vuotta.

31 Kun Herra huomasi, että Jaakob syrji Leaa, hän antoi Lean tulla raskaaksi, mutta Raakel pysyi lap- settomana.

Continuar Lendo

Leave a Reply

O seu endereço de e-mail não será publicado. Campos obrigatórios são marcados com *