Connect with us

Bíblia PR

1 Reis 19

1 Ahab kertoi Isebelille kaiken, mitä Elia oli tehnyt, myös sen, kuinka hän oli miekalla surmannut kaikki Baalin profeetat.

3 Elia pelästyi ja lähti pakoon pelastaakseen henkensä. Hän tuli Beersebaan, joka oli Juudan alueella, ja jätti palveluspoikansa sinne.

6 Hän katsahti ympärilleen, ja hänen pääpuolessaan oli kivillä paistettu leipä ja vesiruukku. Hän söi ja joi ja asettui taas makuulle.

8 Hän nousi jalkeille ja söi ja joi. Ruoka antoi hänelle voimaa kulkea neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kunnes hän tuli Horebille, Jumalan vuorelle.

12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.

16 Israelin kuninkaaksi voitele Jehu, Nimsin poika, ja seuraajaksesi profeetan tehtävään Elisa, Safatin poika, joka asuu Abel-Meholassa.

17 Jos joku pääsee pakoon Hasaelin miekkaa, hänet tappaa Jehu, ja jos joku pääsee Jehun miekkaa pakoon, hänet tappaa Elisa.

19 Elia lähti matkaan. Hän kohtasi Elisan, Safatin pojan, kun tämä oli kyntämässä. Pellolla oli kaksitoista härkäparia, ja hän kynti niistä viimeisellä. Elia kulki hänen ohitseen ja heitti viittansa hänen ylleen.

21 Elisa palasi profeetan luota pellolle, otti härkäparin ja teurasti sen uhriksi. Hän kypsensi lihat ikeestä ja aurasta tekemällään tulella ja antoi ne väelleen, ja he söivät yhdessä. Sitten hän lähti seuraamaan Eliaa ja ryhtyi hänen palvelijakseen.

Continuar Lendo

You must be logged in to post a comment Login

Leave a Reply